Alueelliset kilpasarjat alkavat aikaisintaan 16.4.
16.3.2021 21.40 Uutiset / Pääsivusto

16.3.2021 klo 15.30

Alueelliset kilpasarjat käynnistyvät aikaisintaan huhtikuun puolivälissä

Kaikilla sarjaan osallistuvilla joukkueilla on oltava vähintään kahden viikon mittainen tasavertainen valmistautumisaika ennen sarjatoiminnan käynnistymistä.

Alueellisista kilpailuista vastaavat ovat kokouksessaan maanantaina 15.3. laatineet yhteiset linjaukset alueellisten kilpasarjojen käynnistymiselle.

– Sarjatoiminta voi käynnistyä aikaisintaan sitten, kun alueen sisällä kaikilla sarjaan osallistuvilla joukkueilla on ollut vähintään kahden viikon mittainen tasavertainen valmistautumisaika täysipainoisine harjoittelumahdollisuuksineen ja mielellään myös harjoitusotteluineen, Läntisen alueen kilpailupäällikkö Mikael Westerback kertoo.

Mikäli harjoittelu olisi mahdollista heti käynnissä olevan valtioneuvoston sulkutilan päättymisen jälkeen eli maanantaista 29.3. lähtien, voisi sarjatoiminta käynnistyä 12.4. alkavalla viikolla. Mikäli harjoittelu ei vapautuisi vielä maaliskuun lopulla, vaan esimerkiksi vasta huhtikuun puolessa välissä, siirtyisi sarjojen käynnistyminen toukokuun alkuun. Pääosa sarjoista pystyttänee pelaamaan yhä alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.

Jos harjoittelun rajoitteet jatkuvat toukokuun puolelle, joudutaan sarjajärjestelmiä muuttamaan suurimmassa osassa sarjoja. Sarjatoiminnan käynnistyminen siirtyisi tällöin toukokuun loppuun tai sitäkin myöhemmäksi. Otteluohjelmissa on tällöin varauduttava koronan läsnäoloon myös kilpailukaudella ja niihin on sisällytettävä riittävästi väljyyttä odotettavissa oleville ottelusiirroille ja mahdollisille karanteenijaksoille.

– Seuraamme tilannetta käytännössä päivittäin ja pyrimme pitämään seurat ja joukkueet tietoisina todennäköisimmistä aikatauluista. Päätösten tekoa ja tiedottamista hankaloittaa se, että terveysviranomaiset haluavat luonnollisesti päätösten taustalle viimeisimmät ja ajankohtaiset tiedot ja siksi päätökset mahdollisista uusista rajoitteista tulevat vasta hyvin lähellä edellisten päätösten rajapäiviä, Westerback muistuttaa.


   
Lisää uutisia
Lapinlahden Pallo-95
«  Huhtikuu   »
Kategoriat