Iisalmen jalkapallohallin päivitetyt ohjeet käyttäjille
4.12.2020 21.31 Uutiset / Pääsivusto

Päivitettyä ohjetta Iisalmen jalkapallohallin käyttöön koronaepidemian hillitsemiseksi !!!

Hallia käyttävien seurojen kanssa yhteisesti sovittu seuraavaa: Harjoitukset päättyvät viimeistään 5 min ennen vuoroajan loppua, jotta halli tyhjentyy ennen seuraavia. Omalle vuorolle halliin tullaan vasta, kun oman vuoron aika on.

Vallitseva koronatilanne vaatii seuralta, joukkueilta ja kaikilta jalkapallohallia käyttäviltä seuroilta ja yhteisöiltä yhteistyötä epidemian hillitsemiseksi. Sen vuoksi pyrimme järjestämään mm. vuorojen vaihdon halliin mahdollisimman turvalliseksi. Tiedotteessa kerrotaan ohjeesta hieman tarkemmin.

LaPa-95:n ohjeena vuoroja käyttäville:

Joukkueet odottavat ulkona hallin tyhjenemistä edeltävän vuoron osalta, sisään ei mennä, ennen kuin hallista on toinen ryhmä poistunut. Sisään menon jälkeen ovi lukitaan ja sisään ei pääse/päästetä ketään ulkopuolisia. Joukkueenjohtajat ja valmentajat huolehtivat siitä, että harjoitukset päättyvät niin hyvissä ajoin (viimeistään 5 minuuttia ennen vuoron päättymistä), että seuraava vuorolainen pääsee aloittamaan harjoitukset oman vuoronsa alussa!

Kaikkien toivotaan ymmärtävän ohjeen tärkeyden. Mikäli sitä ei noudateta, voi hallin käyttö päättyä mahdollisesti tulevien rajoitusten myötä nopeasti.


   
Lisää uutisia
Lapinlahden Pallo-95
«  Lokakuu   »
Kategoriat