Lämpimästi tervetuloa mukaan UEFA Playmakers -harjoituksiin! Toiminta alkaa lauantaina 2.7. kello 11-12 Lapinlahden Valio Areenalla. Toimintaa järjestävät yhdessä LaPa-95, Klubi-36 ja PAVE.
Uudet, jännittävän hauskat liikunnalliset harjoitukset odottavat tänä keväänä ja kesänä, kun Lapinlahden Playmakers-harjoitusten uutena aiheena on Disneyn Vaiana (englanniksi Moana). Ilmoittaudu tästä Lapinlahden Playmakers-harjoituksiin
Vaiana on sisukas ja seikkailunhaluinen polynesialainen tyttö. Hän kohtaa puolijumalan ja päätyy uskomattomaan ja uhkarohkeaan seikkailuun yrittäessään toteuttaa esivanhempiensa antaman tehtävän ja pelastaakseen kansansa.
UEFA Playmakers -harjoitukset toteutetaan tarinallisen kerronnan keinoin, samalla tutustuen jalkapalloon harrastuksena. Harjoituksissa opetellaan liikunnallisia ja sosiaalisia taitoja yhdessä jalkapallotaitojen kanssa. Harjoituksissa innostutaan, opetellaan kannustamaan kaveria ja iloitaan omista sekä toisten onnistumisista yhdessä koulutettujen ohjaajien kanssa. Tavoitteenamme on rohkaista pieniä tyttöjä mukaan lajin pariin ja sen myötä varsinaiseen joukkuetoimintaan.
UEFA Playmakers ‑ohjelma on suunnattu 5–8-vuotiaille tytöille, jotka eivät vielä ole aktiivisesti mukana jalkapallon joukkuetoiminnassa.
Milloin ja missä?
Lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11–12 Lapinlahden Valio Areenlla. Ensimmäiset harjoitukset pidetään lauantaina 2.7.2022. Harjoituksia pidetään heinäkuun aikana yhteensä 10 kertaa.
Mitä tarvitset mukaan?
Liikunnalliset vaatteet, lenkkarit tai jalkapallokengät ja vesipullon.
Mitä toiminta maksaa?
Toimintaan osallistuminen maksaa 20 €. Osallistumismaksu hoituu kätevästi ilmoittautumisen yhteydessä. Se sisältää ohjattujen harjoitusten lisäksi vakuutusturvan ja Palloliiton harrastelisenssin.
Ilmoittaudu mukaan tästä! Linkki vie sinut ilmoittautumislomakkeelle.
Lisätietoja:
LaPa-95:n puheenjohtaja Pekka Torvinen, pekkatorvinen95@gmail.com / 044 554 0605
Klubi-36:n valmennuspäällikkö Marko Pesonen, marko.pesonen@klubi36.fi / 044 559 3064
16.11.2022 20.11 | Suomalaisen jalkapallon ja futsalin tutkimustietokanta julkaistu! |
16.11.2022 20.02 | Nyt puhuu valmentaja |
10.11.2022 13.45 | Fanituotteita vielä saatavilla |
09.11.2022 23.58 | LaPa-95 syyskokous nimitti uuden hallituksen |
02.11.2022 14.53 | Naisten ja junioreiden pelikausi päätökseen palkintosateessa |
19.10.2022 18.39 | Sarjailmoittautumiset kaudelle 2023 on avattu |