Kioskitoiminta/Talkooryhmät

Kioskivuoroja jaetaan peleihin mahdollisimman tasaisesti ja oikeudenmukaisesti niin, ettei tästä muodostuisi kenellekään kohtuutonta taakkaa.

Allaolevassa listassa on joukkueen talkoovastaavan nimi. Idea se, että talkoovastaava määrää pelaajien vanhemmista (sisarukset, mummot, ukit jne kelpaavat toki myös) paikalle kuhunkin joukkueelle määrättyyn tapahtumaan. Kolmella työntekijällä kioskin pitäisi jo pyöriä helposti. Jos ehdotettu vuoro ei käy niin vaihda vuoroa oma-aloitteisesti jonkun kanssa.

Lisäksi edustusjoukkueen peleihin on luvattu kaksi pallopoikaa. Pallopoikien tehtävänä on olla molempien maalien takana ja huolehtia, että yli menneet pallot haetaan takaisin siten, että molemmilla maaleilla on koko ajan pallo maalivahdin noudettavissa. Pelit pelataan sääntöjen edellyttämällä tavalla, kolmella pallolla

Kioskiin myytävä tavara hankitaan ensisijaisesti K-marketista. Ihannetilanne olisi se, että jos mahdollista, niin joku ryhmästä tarkastaa edellisen päivän kioskivuoron päätteeksi mikä on täydennystarve myyntitavaroiden osalta. Kun haette kaupasta uutta tavaraa, panostakaa sellaisiin tuotteisiin joita voi säilyttää seuran varastossa Nelsonissa (limpparit, pillimehut, karkit sellaisia, että kestävät ainakin muutaman päivän, kesäaikaan). Limppareita on Olvilta ja ne eivät kuulu ostoksiin, vaan ovat haettavissa K-Marketista tarpeen mukaan (Marketin henkilökunta opastaa tarvittaessa).

 Yksittäisen kioski-illan perusvarustus voisi olla esim. seuraavanlainen:

-  kahvia (jos lisäksi teetä ota vedenkeitin mukaan)                                                                                                              -  kertakäyttöastioita                                                                                                                                                            -  limpparit/pillimehut                                                                                                                                                                                                                       -  pasteijat (K-market paistaa ne valmiiksi kunhan pyyntö tulee viimeistään pelipäivän aamuna)                                                                               -  munkki/pullapitkosiivut/korvapuustit tms                                                                                                                                                                              -  karkkipussit esim. 2 € pusseihin annosteltuina                                                                                                                                                                   -  makkara (+sinappi/ketsuppi)

Kioski voisi olla siivottuna auki n. tunti ennen pelin alkua ja siivotaan aina käytön jäljiltä ennen poislähtöä.

Tavaroiden säilytys: Nelson Housen varasto ja Pekka 

Erittäin tärkeä, että joku vuorossa olevasta kolmikosta varmistaa pohjakassan (Pekan hallussa) eli noin satasella olisi hyvä olla erikokoista pikkurahaa pohjana. Vuoron päätteeksi voi vaihtaa itselleen isommista seteleistä vastaavan summan takaisin.

Kioskin avainta ja seuran varaston avainta pitää kierrättää tarpeen mukaan. Pekka on kuitannut avaimen kunnasta ja vastaa sen säilytyksestä ja käytöstä. Kysykää avainta tarvitessa.

Kaikesta edellämainitusta voitte kysyä Pekalta, puh. 044-5540605 tai sähköposti: pekkatorvinen95@gmail.com

 

KAUSI 2018: 

SBL:n salibandyturnaus lauantaina 3.2.2018 klo 10.00-20.00. Kioskiryhmä paikalle tunti ennen ottelun alkua!

Kioskivuoro Dn12 (-06): Talkoovastaava Marika V. Ilmoitukset Marikalle sekä keskustelupalstalle leivonnaisista ja vuoroista. 

??? 1.1-26.8. B17: LaPa-95 – SuPa, Kioski B17, pallopojat Dn12

Torstai 31.5. C14: LaPa-95 - KuPS/jl 04 keltainen A , Kioski C14, Pallopojat E10 (-08)

Keskiviikko 6.6. klo 18.30 Edustus: LaPa-95 - PuPa, Kioski ja pallopojat Dn12 (-06)

Lauantai  9.6. klo 10.00. B17 ja Naiset/TB18 turnaus. Kioski B17 ja TB18, pallopojat C14

Lauanatai 16.6. klo 11.00 TD 13 turnaus. Kioski TD13, pallopojat F9 ja E10

Lauantai 16.6. klo 16.00. Yksittäinen Dn12 Piirisarjapeli LaPa-95 – SaPa, pallopojat  F9 ja E10

Sunnuntai 17.6.klo 10.00 Dn12 turnaus. Kioski Dn12, pallopojat TD13

Keskiviikko 20.6. klo 19.00 C14: LaPa-95 - SiPS/WJK yj. Kioski C14, pallopojat TB18

Torstai 28.6. klo 18:30 Edustus: LaPa-95 - FC Tarzan  Kioski ja pallopojat B17

Keskiviikko 4.7. klo 19.00 C14: LaPa-95 - KuPS/jl 04 musta A, Kioski C14, pallopojat Dn12

Lauantai 14.7. klo 10.00 Dn12: Kutsuturnaus, Kioski Dn12, pallopojat F8 ja F9

Keskiviikko 18.7. klo 18:30 Edustus: LaPa-95 - HarTe, Kioski ja pallopojat E10

Keskiviikko 1.8. klo 19.00 C14: LaPa-95 - SaPa, Kioski C14, pallopojat TB18

Sunnuntai 5.8. klo 10.00 F9: Turnaus, Kioski F9 (-09), pallopojat F8 (-10)

Keskiviikko 8.8 klo 19.00 C14: LaPa-95 - Yllätys, Kioski C14, pallopojat F9 (-09)

Torstai 9.8. klo 18.30 Edustus: LaPa-95 - KiuPa,  Kioski Dn12 ja pallopojat E10 (-08)

Lauantai 11.8. klo 13.30 Dn12: Turnaus, Kioski Dn12, pallopojat TD13

Keskiviikko 15.8. klo 19.00 C14: LaPa-95 - Jippo-j/04 haaste Kioski C14, pallopojat E10 (-08)

Torstai 23.8. klo 18.30 Edustus: LaPa-95 - SaPa/2, Kioski ja pallopojat TD13

Sunnuntai 26.8. klo 10.00 F8: Turnaus, Kioski F8 (-10), pallopojat E10 (-08)

Keskiviikko 29.8. klo 18.30 C14: LaPa-95 - KuPS/ jl 05 haaste, Kioski C14, pallopojat B17

Lauantai 8.9. klo 10.00 E10 (-08): Turnaus, Kioski E10, Pallopojat F9 (-09) 

Keskiviikko 12.9.  klo 17.30  C14: LaPa-95 - PK-37, Kioski C14, pallopojat F8 (-10)

Sunnuntai 16.9. klo 11.00 TD13: Turnaus, Kioski TD13, pallopojat Dn12